Yksi tuli kevätretkeltä Baskimaalta, toinen Ähtäristä, kolmas kaatopaikalta.
Kolmas olin minä ja söin ison pullan kaiken oppimani päälle.
Opastettu bussikierros jätteidenkäsittelylaitoksella voi olla kuulkaas aika avartavaa.
Tänään aloitin espanjan opiskelun ja nyt lähden Juha Vakkurin matkassa Afrikkaan.
Olo kovin tyytyväinen ja aikaansaanut.
Eniten pidän rapatuista taloista.
Voi olla, että alan syömään itseni ulos avocadoista, eikä se ole tarkoitus. Avocadotauko.
Puutarhasta ei tänä keväänä mitään otetta. Kuistin ikkunalla kasvaa sentään raitainen ryppytomaatti.
Tuo kirja; nautinto!
Tekee mieli livertää lintujen kuorossa.
Aurinko oli korkealla, vesi sameaa. Minä kuljin harmaissani viiden nuoren miehen kanssa. Minulla oli valta ja kunnia.
Sanoin:"Tulkaa katsomaan näitä hassuja pampuloita!"
He tulivat ja katsoivat.
"Se on lehtikuusi."
"Aivan sama."
Oli sorsia, oravia ja kaikki kevään kukat. Minä näin kaiken, he eivät mitään. Taskuissa poltti vapaus, mutta kärsivällisyydestä saivat pisteensä. Sitten erkanimme oikealle ja vasemmalle.
Kaunista on tämän ajan värittömyys. Vihreät pilkahdukset.
Luin niin hienon kirjan; Emma Donoghuen Huoneen, että sitä on pakko kehua ja suositella. Lukekaa!
Postipäivä! Kylläpä ilostuin. KIITOS!