Sain ihanaa postia! Jo kuori sykähdytti; okra on kaikista väreistä ehkä eniten lempivärini. Sisältä silkkipapereista putkahti järisyttävän kaunis pusero, ensi kesäksi tytölleni aivan ihana. Kaiken takana on Marika. Suuri lämmin kiitos!

Toastin pocket book tuli myös. Siis taskukataloogi eikä mikään sellainen upea, mihin ovat totuttaneet. Aika vaisu esitys. Käsitän kyllä, etteivät he voi ikuisesti tarjota laadukasta ilmaispostia henkilölle, joka ei koskaan tilaa. Tuosta vihkosesta käyn kuumana vain sivun 27 nahkalaukkuun, jota sitäkään en tarvitse.

Punaiset buutsit ovat kokeneet jo kahdesti kirppiksen myyntipöydässä seisomisen. Nyt iloitsen, etteivät menneet kaupan. Ovatkin aika veikeät ja hyvät vielä kävelläkin. Viimeksi olen käyttänyt niitä raskaana ollessa.


Välillä teen tätä ruokaa:


Oliiviöljyä pannulle ja siihen kolmeen osaan halkaistut tomaatit. Tomaattien päälle ripaus suolaa ja koko pannuun paljon yrttejä (basilikaa, timjamia, oreganoa)ja sitruunan mehu. Annetaan hautua hetki (tomaatit eivät saa hajota) ja laitetaan jokaisen tomaatin päälle viipale vuohenjuustoa ja reippaasti mustapippuria. Ruoka on valmista kun juusto on vähän sulanut. 
Syödään cuscusin kanssa ja terästetään paksulla jugurtilla, johon on silputtu runsaasti valkosipulia.

Lastentapahtumassakin oltiin. Ja museoissa. Kyllä Tampereella on sitten hyviä museoita; Tekstiilimuseo, Mediamuseo...olen ihan hämmästynyt! Erkki Salomaan '30 vuotta kadulla'-valokuvanäyttelykin kolahti.

Lapselle tiedossa muumi-elokuva, minulle hyvää seuraa. Kaupungilla.
Letkeää lauantaita teillekin!

Kun herää kuudelta, näkee auringon nousun. Sen jälkeen mollo sitten katosikin. Ei haittaa, vain tämä äkkinäinen kylmyys haittaa. Ei ole kiva hypätä suoraan hihattomista villapaitaan. Leppeät tunikasäät jäi täysin välistä.
Puhun taas säästä kuin englantilainen.


Sääntö on; kun kirpputorille menee matti kukkarossa, joka pöytä pursuaa herkkuja. Nyt tuntui olevan erityisen hyvät apajat, oikein piti arpoa mitkä oli pistettävä takaisin.
Löytyi juuri oikeanlainen kehys paspoineen(kuva saa kyytiä),paksua kunnollista vesiväripaperia jossa hieno kansikin vielä, Kairon kartta (kerään kaupunkikarttoja), vanha mokkanahkainen käsilaukku jossa upea violletti silkkisatiinivuori (tuliterä ja laatua),leijonankeltainen huivi ja lapselle nahkaiset ranskalaiset kultaballeriinat, juuri sopivaa kokoa.

Vähän hassu sarja tämä. Tuon vesivärityön möi minulle kirpputorilla vanha mies, kertoi tehneensä sen nuorena. Hänellä oli niitä useampiakin, kaikki taidokkaita. Siitä on nyt muutama vuosi ja yhä harmittaa etten ostanut enempää. Mies pyysi yhdestä vain muutaman euron. Se pitäisi viedä kehystettäväksi, plus pari muuta.


En vain tiedä mihin. Luottokehystäjäni on lopettanut ja eräässä toisessa "alalla jo 60 vuotta"-liikkeessä kävin kysymässä hintoja. Kehystäjärouvalla oli muovirasialounas kesken, joten äreästi hän tokaisi "meillä on niin paljon jonoa, etten ota uusia töitä".
Vai niin. Tutun työpaikka on siinä vieressä, ja kuulemma kovin harvakseltaan kehystämön ovi käy. Ehkä he ovat siirtyneet postimyyntiin.


Joka tapauksessa enää en astu jalallani siihen firmaan. 
Tutkimusten mukaan hyvää palvelua saanut henkilö kertoo siitä ehkä yhdelle tai kahdelle, huonoa palvelua saanut kertoo noin kahdellekymmenelle ja puolet heistä kertoo eteenpäin.


Tuon lapsen piirroksenkin haluan kehyksiin.

Hommaa hommaa hommaa.
Ei aikaa haaveiluun, ei istumiseen.
Tulossa vauhdikas päivä.

Lehtikuvan neule olisi ihana, värikin täydellinen. Nyt janoan metsänvihreää, lempiväriäni vuosien takaa. 
Lapsi taas tykkää metsästä, oikein kuulemma rakastaa. Nieleskeli pettymystä kun eilinen koulun metsäretki olikin vain retki aukiolle. Sanoi, että tykkää metsän hiljaisuudesta, ja inhoaa jos pojat siellä huutaa.
Tunnen pistoksen. Olen vienyt lapseni vain muutaman kerran metsään. 


Tänään Jojossa jotain.

Onko tuo kasvi kultapiisku?

Ihmisten väliset solmut. Niitä olen aamun puinut ja selvitellyt. Mikä tekee ihmisesetä vahingoniloisen tai sellaisen, joka nauttii sanoessaan ilkeästi tai sulkiessaan joukosta pois.
Ja toinen luottaa epäluotettavaan, eikä opi.

Sopivan lämmin sunnuntai. Oikein levollinen. Konkreettisena saldona valmiit valkoiset kädenlämmittimet, tummanvihreät tulossa.
Pyöräajelukin mummun papumaalle. Lapsi kävi vielä uimassa, minä jo kasvatan talviturkkia. Arki saa taas tulla. 

Kirjoitin viisi erilaista tekstiä. Kaikki yhtä pehmeitä, joutivat pois. Pitää opetella olemaan hiljaa silloin kun ei ole sanottavaa.
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

Nyt on seitsemän pulloa marjamehua ja imuroitu koti. Murheetkin väistyneet, asiat jotenkin asettuneet. Tänään haluan järjestellä kesällä villiintyneen kodin. Ehkä laitan kuviakin kehyksiin, jotka ovat tyhjinä pinoutuneet senkin päällä jo kauan. Ainakin vuoden, ehkä kaksi. Minulla hommat hautuu. 

Olen viihtynyt flanellimekossani, se on juuri sellainen, jonka vetäisin vaikka joka päivä päälleni. Syksyä on oikein pitänyt tehdä, haluan jo kesästä eroon, eroon iloisista väreistä. En ole mikään erityisen iloinen tyyppi, enemmänkin melankolinen ja sarkastinen.

Toisessa pohkeessani on jumalaton mustelma. Pääni on vieläkin kuumana kaikista eilisistä puheluista, etenkin pitkästä yöllisestä neuvoakysyvästä. Törmäsin omaan maalaukseeni elokuun Elle Decorationissa, ilahduttaa, hämmentää. Jos heittäisin sivuun kaiken (puutteellisen)itsekurini, lukisin vain Siilin eleganssia ja söisin pähkinäsuklaata. Omituinen kirja; välillä tuntuu, että se melkein kompastuu omaan nokkeluuteensa. Vasta satakahdeksankymmentä sivua luettuani, alan ymmärtää sen imun ja viehätyksen.

Näin niin värikkäitä ja täysiä unia, että menin tositapahtumien kanssa sekaisin. Annoin lapsen pukeutua omaan tyyliin kouluun. Huh huh, minkä näköisenä lähti. Fuksiaa, mustaa ja kirkaankeltaista sekaisin, minnisukat legginssien päällä. En kommentoinut.
Tänään minun pitäisi oikeasti käydä töihin, eikä vain funtsailla. 


Eräs ihana lukijani halusi lähettää minulle Moravian Roomattaren, ihan vain pyytettömästi. Eikä mikä tahansa kirja olekaan, vaan upea sidos vuodelta 1951. Erityisen lämmin kiitos siitä. Aarteeni.

Eilisen tunnelmia. Taustalla ruohonleikkurin pauhu. Kuvista puuttuu etenkin croisantit. Nyt pitää kiirettä.


ps. olisi myytävänä sänky

Eilinen oli vastakohtaisuuksien päivä. Erityinen ja omituinen. Kaksi palatsiakin. Toinen niistä autio, itsekseen komealla paikalla rapistuva. Toinen kaikessa loiston tällingissä, ja siellä samaan aikaan sekä häät että hautajaiset.
Istuin flyygelijakkaralla, söin kakkua, join konjakkia ja ajattelin toisille hyvin rakasta ihmistä, jota minulla ei ollut koskaan tilaisuutta tuntea.


Sitten ne markkinat, vahingossa ja melkein varkain.
Kun tulimme kotiin, oli itse Remu kulmallamme, autonsa konepelti pystyssä. Portaiden edessä makasi jänis, eikä edes karkuun loikannut.