Vieraita tulossa kaupungista.
Virittäydymme vastaanottamaan.
Tänään ostin orvokkeja. Yritin valita mahdollisimman hassunväriset yksilöt.
Ostin myös pussillisen avocadoja, toisen sipulia, maailman parasta ohrarievää, briekolmion ja chilitomaattimurskaa. Niistä illallinen.
Kirjastosta Paul Therouxia, pitkäaikaista lempikirjailijaani. Herkuleen pylväät.
Yhtäkkiä huomaan bloganneeni tasan neljä vuotta.
Neljää jatkovuotta en lupaa, mutta en ole lopettamisaikeissakaan.
Kaunis kiitos, että olette jaksaneet olla mukana sekä hyvinä että huonoina päivinäni!
Touhua riittää niin sisällä kuin ulkonakin.
ps. jotain uutta Jojossa ja lisää on tulossa
Leskenlehtiä kupit täynnä.
Täkit narulla leppeässä tuulessa.
Korituolit omenapuun alla.
Paljaat jalat tennareissa.
Poskilla paiste.
Käsissä haravointirakot.
Suklaamunia kasvava metsä.
On tää vaan ihmeellistä ja ihanaa!
Eilen kylässä yömyöhään, tänään rauhallisesti. Kädessä ollut vuoroin virkkuukoukku vuoroin harava.
Nyt viinilasi.
Ilmoista on nautittu, on tämä melkoista mannaa.
Yhdeksän vuotta sitten.
Hyvää pääsiäistä teille kaikille!
Olen lomalla.
Tänään lepään.
Yhteen aurinkoiseen viikonloppuun voi mahtua kolme suurta surua.
Ensimmäinen ajatus pääsiäiselle.
Kolme uutta italian sanaa päivässä, vähimmäisvaatimus.
Kokonainen ananas.
Ja ilouutinen.
Uusi vahakangas raikastaa koko keittiön ja piristää kummasti aamuisin.
Tämä aamu oli kuitenkin kaukana raikkaasta; mahatauti yllätti ja pyykkikone pyörii.