Napolinkeltainen; raskas ja tiivis pigmentti. Keltaista, Vesuviuksen aikaan saamaa mineraalia, löytyi Napolista 1700-luvulla.
Napolinkeltainen oli ensimmäinen öljyvärituubini, jonka ostin kauan sitten, täysin nimen perusteella.
Sen värinen on talon seinä neljännessä kuvassa ja moni muu seinä tuossa kaupungissa.
Hurmaavuudestaan huolimatta Napolilla on kahdet kasvot, eikä sitä sovi unohtaa. Meille nuo toiset näyttäytyivät vain jäteongelman muodossa. Mistään vaarallisesta tai pelottavasta emme nähneet vilahdustakaan. Sen sijaan sellaiseen sydämelliseen ystävällisyyteen en ole missään muualla tätä ennen törmännyt.
Sitä kuulemma vihaa tai rakastaa. Tiesin rakastavani.
En ole koskaan käynyt yhtä vaikuttavassa paikassa. Veri kohisi suonissa triplanopeudella.
Niin kaunista, rosoista ja villiä.
Asuntomme oli helmi. Vanha lääkärin perheen asunto, joka lesken kuoltua on jätetty ennalleen. Talon ulkoseinät olivat yhtä paksut kuin minä olen pitkä, huoneet viisi metriä korkeat. Oli viileät kivilattiat, neitsytmariat ja krusifiksit. Ja ihana puutarha sitruspuineen ja trooppisine kasveineen kattojen päällä. Kaiken päälle saimme vielä oman kissan.
Vietettiin oravan hautajaisia.
Ja kasvimaa sai kyltit. Lapsen mielestä niin on parempi.
Tehtiin nizzansalaattia, parasta kesäruokaa. Vuosien saatossa siitä on tullut minun salaattiani.
Piha sinisenään annansilmiä, ruohoa ei voi kertakaikkiaan leikata.
Lapsi löysi Viisikot. Tosin vasta sen jälkeen kun minä luin ensimmäiset 20 sivua ääneen.
Nämä on olleet mukavia päiviä.
Siivoiltu periaatteella 'tuo tullessasi, vie mennessäsi'.
Muuten lötkötelty.
Laulettu kuistilla kitaran säestyksellä keskiyöhön.
Suosikit:
Laulu kuolleesta rakastetusta.
Paratiisi.
Kesäpäivä Kangasalla.
Piha on kauneimmillaan, syreeneistä kuohkeana.
Kasvimaastakin jo pilkistää.
Duurista molliin. Tänä kesänä on näköjään mahdottomuus olla pihalla. Siellä on tuhatmäärin hyttysiä jo päivällä ja ne kaikki MINUN kimpussani. Lisäksi olen rupikonnana aurinkoihottumasta, jota en ole ennen saanut. Nyt sellainen iskee jo kymmenen minuutin oleskelusta.
Voi kutinaa. Voi rumuutta.
Kamerakin hajosi.
Lapsi pyysi kesäyöpaitaa. Ylitin itseni ja tartuin ompelukoneeseen sekä vanhaan lakanaan. Kaavaa ei ollut, ja sen on näköistä tuloskin.
Lapsi on ylen tyytyväinen.
Toivoin ja melkein luulinkin, että tästä into urkenisi. Mutta ei.
Vadelmabrita, raparperipiirakkaa.
Ystävä käymässä.
Lapset heinissä viuhkoja läpsytellen.
Tuhlasin piimää sammaleiden toivossa.
Kuisti-illallinen.
Kesäkesäkesä.
