keskiviikko 7. marraskuuta 2012


15 kommenttia:

  1. thanks for passing by :)
    I follow your blog for quite a while now, with pleasure!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa marraskuu voikin olla kaunis !
    kiitos Liivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meillä on ollut kaunis puuterilumi maassa useamman päivän. Lumella ja lumellakin on eroa:)

      Poista
  3. Voi miten kaunista. Minun on pitänyt lukea tuo Lasinkirkas, mutten ole saanut aikaiseksi. Rakastin Aila Meriluodon päiväkirjaa Vaarallista kokea ja olen muutenkin lukenut hänen tuotantoaan jonkun verran. Mukavaa viikon jatkoa sinne Tampereelle! Tänään taas huristelen siitä ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarallista kokea olikin hyvä, mutta se toinen päiväkirja on minulta lukematta. Runoja olen kyllä lukenut, mutta olen vähän huono lukemaan runoja. Ne vaatii ihan toisenlaista keskittymistä ja herkkää olotilaa. Tätä elämänkertaa suosittelen, olen ahminut sitä ja P.Rajala osaa kyllä kirjoittaa.

      Poista
    2. Ok, laitanpa siis lukulistalle....joka on kyllä äärettömän pitkä.

      Poista
  4. Ihana kuulaus, marraskuuta parhaimmillaan. :)

    VastaaPoista
  5. tykkään kovasti etenkin kahdesta viimeisestä kuvasta. niihin voisin nyt kääriytyä.

    tekisikin mieleni kääriytyä johonkin lämpimään, kaivautua kirjan kanssa. mutta juuri nyt ei sille ole tilaa eikä aikaa. kunhan saan nuo viimiset esitykset hoidettua, niin ehkä sitten..

    valoisaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian koittaa kääriytymisesi. Minulla tässä juuri nyt erittäin hyvän viikon jälkeen. Kovan työn tulokset alkaa näkyä, ja olen siitä niin hyvilläni:)

      Poista
  6. Oi kuinka kaunista!
    Tuo alin kuva inspiroi maalaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celia. Kunpa olisikin aikaa maalaispuuhiin...kyllä sekin päivä taas tulee:)

      Poista
    2. Jaa, maalaispuuhiin tässä kyllä ryhdytään päivänä monena, mutta maalauspuuhista nyt haaveilin:):)

      Poista
  7. Liivia, oletko jo lukenut Lasinkirkas hullunrohkean loppuun? Piditkö siitä loppuun saakka? Minua näet hämmensi aika ajoin kovastikin kirjan jutusteleva tyyli ja "hiukan asiatietoja pohjaksi" - tyyppiset aasinsillat ja se, että ahkerasti kirjoittavan kirjailijan, niin väkevän sekä runossa että proosassa, neljän lapsen yksinhuoltajaäidin(jonka mies sairastui skitsofreniaan) elämää katsottiin kuin jostakin avaimenreiästä, sellaisen poikamaisen ihailun ja ehkä jonkinlaisen tyytyväisyydenkin(kuulun joukkoon!) läpi. Seksuaalisuus ja miessuhteet ovat toki merkittävä osa Aila Meriluotoa, kuten useimpia ihmisiä, mutta käsittääkseni enemmänkin kuin sytytysneste, oma salainen voima, elämään, kirjoittamiseen, lasten kanssa pärjäämiseen ja arjesta selviämiseen sitä voimaa on tarvittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jo. Kyllä mä pidin loppuun saakka, tosin oli joitain sivuja jotka harppasin juuri siellä lopussa päin. Mutta vähän hämmensi minuakin tämä "kuulun joukkoon!-asenne", suorastaan nolotti, toisaalta Rajalalta sopii odottaa jotain tuollaista ja vähän pitkin hampain ylipäätään hänen kirjoittamaansa kirjaan tartuin (tämä oli silti jo toinen), minulla oli näet ennakkoaavistus että sieltä tulisi jotain "löllömpää", mutta mielestäni hän onnistui kuitenkin muotokuvassaan, ainakin odotuksiani paremmin. Se oli nimenomaan minusta Rajalan muotokuva Meriluodosta, ei välttämättä yleispätevä. Ja kyllä antaisin Rajalalle ansion soljuvasta tekstistä, hän jaksoi pitää mielenkiintoa yllä kuitenkin loppuun saakka. Tosin se ihan loppu perintöriitoineen tuntui minusta jo kuin olisi lukenut seiskapäivää-lehteä.

      Poista
  8. Juu, siitä ei ole epäilystäkään etteikö Rajala osaisi kirjoittaa. Unio Mystico oli minusta hieno. Noinhan se juuri onkin, että se oli Rajalan muotokuva Meriluodosta eikä ehkä sillä tavalla elämänkerta ollenkaan. Tai elämänkerta kyllä, mutta pääosassa olivat halut.

    VastaaPoista