maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pariisi 12

Muutimme suureellisesti taksilla värikkäästä ja rakkaasta oikean rannan sekamelskasta hillitymmälle ja konservatiivisemmalle vasemmalle rannalle. 
Se oli kuin toinen matka; pikkuruinen keittiö vaihtui pöytiin tarjoiltuihin aamiaisiin ja kapea parivuode leveni kahteen. Turbaaniasuisten sijaan ikkunan alta vaelsivat nyt turistit ja upea kukkulanäkymä kutistui peripariisilaiseen katunäkymään. 
Riemuitsimme kaikesta. Päivisin söimme suklaalättyjä nälkäämme puistoissa, iltaisin poltimme kynttilää takanreunalla ja annoimme Marseljeesin kajahtaa aina uudelleen avoimesta ikkunasta. Ja kun toinen jo nukkui, pujahdin mustaan silkkitakkiin ja kulman terassin humuun kaasulyhtyjen alle.
Kaupunki eli jokaisessa solussani, se oli tehnyt hiuksistani paksut ja tuuheat, se oli muussannut varpaani, se oli tartuttanut minuun pöpönsä, se oli pakahduttanut minut äärirajoilleen - kunnes tuli jälleen aika kun se piti väkisin repiä minusta irti.